Olemme myös tehneet muunlaisia ohjelmia,esimerkiksi eri ammateista kertovia ohjelmia.Ohjelmaa tehdään aina vieraan ehdoilla,kertoo Liisa-Hellevi. Emme valikoi musiikkiohjelmien vieraita mitenkään,vaan mukaan otetaan
kaikki halukkaat,hän jatkaa. Erkki Rantanen kokee tärkeäksi jakaa omaa keräämäänsä musiikkiaan
muillekin kuultavaksi.Se on Rantasille yksi tärkeä syy tehdä ohjelmaa.
Vieraat ovat toinen tärkeä syy. Vieraamme ovat aina erittäin mukavia.Eräänä päivänä selasin vieraskirjaamme,johon vieraamme ovat kirjoittaneet kiitoksia.Se lämmittää mieltä,koska huomaamme,että ainakin he arvostavat työtämme,Liisa-Hellevi toteaa.
Nimistään huolimatta Rantasten ohjelmat edustavat kaikenlaisia musiikkityylejä,mukana on ollut lastenmusiikkia, hengellistä musiikkia,kansanmusiikia,rokkia,räppiä,vanhaa tanssimusiikkia ja tietysti iskelmiäkin.
Juhlapäiviin liittyvissä ohjelmissa kuten esim.Vappuaitassa soitetaan työväenlauluja ja muuta vappuun sopivaa musiikkia.Juhannusaitassa keskitytään harmonikkamusiikkiin,jota ei juurikaan muilla asemilla soiteta.
Sydämeeni joulun teen ohjelmassa ollaan nimensä mukaisesti joulun tunnelmissa koko joulukuun.
Kuuntelijoiden toivekonserttiin kuin muihinkin ohjelmiin Erkki Rantanen valikoi musiikin ottaen huomioon taiteilijoiden ja kuuntelijoiden toivomukset.
Erikoisohjelmista voisi mainita vielä Unto Mononen ohjelmasarja monen tunnin mittaisena,siinä haastateltiin Monosen elämään liittyviä vieraita ja soitettiin Unto Monosen tekemää musiikkia,jota Rantasten levykokoelmasta löytyy noin 850 levytystä,mukana ovat siis myös kaikki cover-versiot aina Frank Zappan Satumaata myöten. Ohjelmaa on myös kuultu monta tuntia Monosen alkuperäisäänitteistä joita on 154, lisäksi erikoisversioita rautalanka sovituksin muunneltuna Unto Monosen sävellyksistä. Vielä lisätä voisi Japanin kielisen levytyksen Lapin Tangosta
mikä kertoo lentoemännästä. Erikoisuutena yksi mainittava on myös Unto Koskisen ja Manse Sekstetin
levytys Aamunkoi Näsijärvellä v.1996. Rantasten kunnioitus Unto Monosta kohtaan sai vielä äänitteenkin ennen
julkaisemattomista Monosen sävellyksistä.14 laulua ,jossa 7 laulua laulaa Lasse Hoikka ja 7 laulua Sanna Toivanen.Laulun sanat näihin on Liisa-Hellevin. Liisa-Hellevi ja Erkki Rantanen kirjoittavat myös laulun sanoja.He
kirjoittivat mm.kotikontujen salat lauluiksi äänitteelle Iskelmien Aarreaitta,jossa on 63 laulua ja jokainen laulu kertoo jonkin paikan tai paikkakunnan tarinan.
Tämä oli jatkoa Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen tuottamalle Hetki Muistoille äänitteelle,jossa on 32 laulua ja monta eri paikkakuntaa ja niiden tarinaa.
Nämä on tehty talkoopohjalta, josta ISO, KAUNIS JA LÄMMIN KIITOS KAIKILLE MUKANA OLEVILLE.
Sanoituksista valtaosa on Liisa-Hellevin kynästä, Erkki on kirjoittanut parikymmentä tekstiä.
Terveisin Liisa-Hellevi ja Erkki Rantanen